Kasvikset on perseestä

Kasvikset on perseestä

15.06.2010

Bloggaaja Liisa Saarinen tekee havaintoja päivittäisillä vaunulenkeillä ja yrittää löytää mahdollisuuksia liikuntaan kodista ja kodin läheltä. Liisa on siviiliammatiltaan Sportin toimitussihteeri ja koulutukseltaan liikunnanopettaja.

Imetys on tunnetusti hyvä painonhallintakeino. Siksi olen aika pitkään voinut herkutella aika vapaasti, eikä paino ole pompannut väärälle kymmenluvulle. Nyt maitobaari on laitettu kiinni, ja baarin pitäjän täytyisi karsia pullahetkiä ja keksiä muita virkistäytymiskeinoja suklaapatukan sijaan. Jos nyt olen syönyt jotain makeaa kuudesti viikossa (joinain päivinä useasti päivässä), tavoite olisi ensin pitää joka toinen päivä herkkupaastoa.

Nyt kesän tullen katujen varsille on ilmestynyt kojuja, joissa myydään mansikoita, kirsikoita, vadelmia, aprikooseja, herneitä ja muita luontoäidin herkkuja. Päätin vaihtaa sokeriset välipalani niihin. Ostin paikallisen S-marketin edestä rasian espanjalaisia mansikoita, mutta ne olivat valtaisa pettymys: ensinnäkin kolmasosa harmahtavista lötsöistä marjoista meni suoraan roskiin ja loppuihin mauttomiin, koviin mansikoihin piti laittaa vaahterasiirappia päälle.

Seuraavaksi huristelin lapsen kanssa bussilla Helsingin kauppatorille shoppaamaan kasviksia. Siellä luulisi tason olevan toista kuin lähiömarketin edessä. Ostin rehuja torilla useammasta eri kojusta ja ne näyttivät siellä ihan hyviltä, mutta kotona paljastui karmea totuus: kivikovia aprikooseja, harmaita kirsikoita, mauttomia mansikoita ja rupsahtaneita retiisejä.

Suutuspäissäni paloittelin nämä marjojen ja hedelmien irvikuvat, lisäsin päälle vanilja- ja hedelmäsokeria ja tein niistä piiraan. Aprikoosinpalat olivat kovia vielä senkin jäkeen, kun olin paistanut piirasta uunissa 35 minuuttia. Retiisit laitoin kesäkeittoon, johon tuli mukavasti lisää väriä, vaikkakaan ei makua. Kaiken lisäksi ne aprikoosit, persikat ja kirsikat, joita maistelin “raakana”, toki pestyinä, aiheuttivat kummaa kutinaa suun limakalvoilla.

En kuitenkaan vieläkään oppinut, vaan ostin tänään herneitä ja kukkakaalia S-marketin edestä. Ulkomaisessa kukkakaalissa on saippuainen sivu- ja jälkimakumaku ja saksalaiset herneet ovat puisevia ja kitkeriä. Taas kesäkeiton tekoon. Ostin myös pienen rasian suomalaisia mansikoita neljällä eurolla. Sitä pakkausta en ole uskaltanut vielä avata, mutta niin kauan kunnes kotimainen satokausi kunnolla alkaa, aion palkita itseni jatkossakin Pandan lakumixillä, Fazerin lontoonrae-suklaalla, Pirkan kirsikkasuklaaleivoskekseillä ja muilla takuuvarmoilla herkuilla, joihin ei joudu pettymään.

Tilaa lehti


Kerro kavereille:
  • Digg
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • email
  • Twitter

Avainsanat:

Vaunulenkki



5 Kommenttia juttuun “Kasvikset on perseestä”

  1. Maija

    15. Jun, 2010

    Hyvä Liisa! Täyttä asiaa. On järkyttävää, millaista moskaa jopa toreilla myydään meille kesäaikaan. Vaikea kuvitella, että niissä marjoissa ja vihanneksissa olisi jäljellä enää mitään terveyttä edistävää. Oma hunajankulutukseni nousee kesällä aina potenssiin sata, kun pitää marinoida hunajalla niin hedelmät kuin kasvikset, jotta niihin saisi edes jotain makua. Eilenkin sahasin yhtä (kypsännäköistä kyllä) galliamelonia kuin kuusitukkia – ja samalta maistui.

    Report this comment

  2. Marianne

    15. Jun, 2010

    Näin on. Itse petyin kun ostin saksalaisia mansikoita, ja laatikosta löytyi kuusi syömäkelpoista marjaa. En ole onnistunut ostamaan syötävää ananasta ja avocadojenkin kohdalla arpaonni ratkaisee. Talvella en syö tomaatteja ollenkaan, vaikka kesällä voisin elää pelkästään niillä. Harmi, että meillä se kasvisten ja hedelmien paras aika on niin pirun lyhyt. Seuraavaksi leivon vielä mustikkapiirakkaa edelliskesän marjoista.

    Report this comment

  3. Leena

    17. Jun, 2010

    Ekat ruotsalaiset uudet perunat maksoivat kolme-neljä viikkoa sitten kaupassa 14 euroa/rasia, josaa oli oli n. 6-8 perunaa. Ostaako niitä oikeesti kukaan noilla hinnoilla?

    Report this comment

  4. vaunulenkkeilijä

    21. Jun, 2010

    Niin totta puhut! Hyvä, että joku muukin tunnustaa nauttivansa takuuvarmoja kaupan herkkuja. Jotain iloja täytyy kotiäidilläkin olla :) Toivottavasti pian saadaan kotimaisia marjoja kohtuuhinnalla.

    Report this comment

  5. Gitch

    22. Jun, 2010

    Ostakaa tytöt niitä isoja vadelmia rasiassa. Ovat tosi hyviä ja lapsenkin suuhun sopivia. Ei tule sotkua. Voi antaa vaikka auton takapenkille syötäväksi ja ne häviää alle aikayksikön. Se pikku rasia maksaa kylläkin jotain 2,50 eli aika paljon. Mutta on terveellinen.
    Ne uuden sadon naattiporkkanatkin on ihania; mutta aika kalliita nekin. Voi antaa lapsellekin käteen -eikä tule sotkua siitäkään…

    Report this comment

Jätä kommentti