Maija Vilkkumaan verkkaviikko

03.09.2010

Voileipää vauhdissa

Maanantai

Tänään alkaa jännittävä levynjulkaisuviikko! Olen menossa Radio NRJ:lle ”juontamaan” iltapäivälähetyksiä vakijuontaja Miran kans­sa. Sitä ennen menen Nyt-liitteen haastat­teluun. Syön aamiaisen ja päätän pyöräillä, sillä ilma on kiva.

Matkalla Radio Suomipopista soitetaan, sillä olen luvannut kertoa joka päivä jonkun ruokareseptin. Olen tietysti unohtanut koko homman. Improvisoin ja kehotan kuulijoi­ta tekemään aglio olio peperoncino -pastaa, johon tulee nimensä mukaisesti valkosipulia, oliiviöljyä ja chiliä. Ja maun mukaan (eli paljon) parmesaania.

Lounaaksi syön kanasalaatin. Olen vähän hermostunut ennen radiolähetystä enkä oikein saa syötyä kunnolla. Levynjulkaisun aikaan pyörin yleensä ylikierroksilla mikä on hyvä, sillä se auttaa haastatteluissa. Oudos­sa ylivirittyneen hermostuneessa tilassa jaksaa puhua itsestään loputtomiin. Promon jatkuessa sitä tylsistyy ja kyllästyy omiin juttuihinsa ja haastatteluissa juokseminen alkaa tuntua raskaalta.

NRJ:llä on mukavaa jutustella, ja kolme tuntia lentää ohi huomaamatta. Luojan kiitos, minun ei oikeasti tarvitse juontaa tai keksiä mitään uskomattomia temppuja. Mira johtaa lähetystä, ja minä höpisen mitä höpisen. Lähetyksen jälkeen pyöräilen ko­tiin. Olen nääntyä nälkään! Onneksi kotona on ruokaa: lihapataa ja perunoita. Illalla joo­gaan ja sen jälkeen television ääressä syön vielä salaattia ja pieniä itsetehtyjä lihapullia.

Tiistai

Levy-yhtiö Warnerin Riikka hakee minut Voicen aamushow’hun Kaapelitehtaalle. Sen jälkeen menen STT:n haastatteluun.  Juon koko ajan kahvia ja olen nälkäi­nen. Söin aamiaiseksi pelkän jogurtin, ja se oli liian vähän.

Käymme Riikan kanssa kaupassa ostamassa karkkia ja sipsejä levynjulkkaribileisiin.

Iltapäiväksi taas NRJ:lle. Syön juustoleivän jossain välissä. Studiol­ta menen keskustaan katsomaan Lottovoitto-videoni viimeisintä versio­ta, jonka on ohjannut Pete Veijalainen. Sieltä menen äkkiä taksilla kotiin ja vietän tunnin tyttäreni kanssa puutarhassa palloa potkien ja puutarhatöitä tehden. Illalla syön pastaa tomaatti-mustamakkarakastikkeessa ja joogaan.

Keskiviikko

Levynjulkaisupäivä! Juon kotona vain kahvia, sillä joudun lähtemään aikaisin Huomenta Suomen lähetykseen Pasilaan ja tiedän, että sieltä saa aamiaista. Pyöräilen Käpylästä Pasilaan, matka on lyhyt ja vir­kistävä. Studiolla syön leivän, ja lähetyk­sen jälkeen saan maistaa Sami Garamin tekemää ohrarisottoa ja lohta, nam!

Lähetyksen jälkeen kotona joogaan, avaan ääntä ja syön vähän edellispäivän pastaa.

Illalla on levynjulkaisu ravin­tola Semifinaalissa. Jännittää! Kuudelta ihmisiä alkaa tulla. Paikalla on toimittajia, ystäviä, sukulaisia ja netissä kilpailuun osallistuneita faneja. Ihanaa nähdä kaikkia! Juuri kenen­kään kanssa en ehdi kauhean pitkään jutella.

Joku toimittaja kysyy, miten uskon levyni menestyvän. Sanon hänelle, että en koskaan mieti etukäteen levyjen menestystä, sillä siihen ei voi itse vaikuttaa ja siksi miettimisestä tulisi hulluksi. ”Toki ainahan itse on sitä mieltä, että tämä on maailmankaikkeu­den paras levy ja kaikki tulevat rakastamaan sitä!” sanon mielestäni vitsikkäästi ja nauran päälle. Toimittaja katsoo kuin mielipuolta.

Kymmeneksi olemme varanneet pöy­dän Kosmoksesta. Humun jälkeen tuntuu hyvältä olla ihan vain oman porukan kesken. Juomme kuohuviinimaljat. Syön alkuruoaksi kampasimpukoita, pääruoaksi karitsanka­retta ja lasin punaviiniä, jälkiruoaksi lettuja. Lähden kotiin puolen yön aikaan, mutta en saa unta vaan vaellan pitkin kämppää.

Kolmen aikaan aamuyöllä tsekkaan ilta­päivälehdet netistä. Toimittaja on tiivistä­nyt iltaisen vitsailuyritykseni näin: ”’Olen varma, että levyni menestyy, sillä kaikki levyni ovat aina menestyneet’, sanoo Maija Vilkkumaa itsevarmana.” Kiroilen itsekseni pitkään.

Torstai

Lapsi on mummolassa, joten tavallaan ei tarvitsisi herätä. Olen kuitenkin sopinut meneväni pelaamaan sulkapalloa. Syön aamiaisen ja lähden taksilla Talin tenniskes­kukseen. Menen yllättävän usein sulkispeliin taksilla, ja aina se tuntuu yhtä hölmöltä. Silti tekstaritaksikutsu lähtee hyvin usein.

Olen pelannut monta vuotta entisen bän­dikaverini Katjan kanssa. Nyt peli ei kulje ja häviän. Olen unohtanut silmälasit kotiin, enkä siksi oikein näe mitään. Tyhmintä on, kun lyö ohi: huidon ilmaa, ja pallo putoaa nätisti maahan tai omaan päähän. Niin käy useimmiten silloin, kun on ihan varma, että osuu, ja suunnittelee jo seuraavaa taktista siirtoa. Sulkapallon edessä pitää olla nöyrä! Talin seinällä oli joskus ilmoitus ”Haluatko pelisi dvd:lle?” Se naurattaa, kun kaikkein eniten tulee hosuttua. Pelin jälkeen syömme lounasta: salaattia, kalaa, perunaa ja kahvi.

Kotona katselen televisiota ja odotan lasta kotiin mummolasta. Kun hän tulee, lähdemme heti toiseen mummolaan, joka on Levykauppa X:n vieressä. Vedämme kau­passa puolen tunnin setin. Takahuoneessa toistelen iltapäivälehden lausetta ”’Olen varma, että levyni menestyy’, sanoo Maija Vilkkumaa” siinä toivossa, että lause kovassa käytössä neutraloituisi eikä kuulostaisi enää niin pahalta.

Keikan jälkeen juoksen taas lapsen luo, silittelemme ja halailemme. Sitten kotiin, illalla karkinsyöntiä ja television katselua.

Perjantai

Menen yhdeksäksi osteopatiaan. Aloin käydä osteopaatti Matti Virkkusen luona, kun ääneni meni jatkuvasti eivätkä foniatrit tai puheterapeutit pystyneet auttamaan. Osteopaatti venyttää lihaksia ja manipuloi selkärankaa. Virkkusen ohjeesta lopetin juoksemisen, koska se oli liian rankkaa risti­selälleni. Aloin sauvakävellä, pelata sulkapal­loa ja talviuida. Pitkään inhosin talvia, niissä ei ollut mitään hyvää. Nyt on talviuinti.

Lisäksi joogaan suunnilleen kolme kertaa viikossa. En todellakaan ole mikään superjoogi eikä vartaloni näytä Madonnan tai Petri Räisäsen kropalta, mutta oloni on helpottunut huimasti.

Aamupäivällä pyöräilen tyttäreni kanssa läheiseen leikkipuistoon. Hembölen koti­eläintarha on tullut puistoon vierailulle. Sili­tämme pupuja ja lampaita, ja tytär ratsastaa kierroksen ponin selässä. Hän pelkää ponia taluttavaa miestä, joka todellisuudessa on hyvin ystävällinen.

Tänään on kiertueen ensimmäinen vi­rallinen keikka Forssassa. Lähdemme sinne myöhään. Tytär on jo nukkumassa, ja lasten­hoitaja tulee valvomaan hänen untaan. Olen keikkapaikalle saapuessani hyvin nälkäinen, mutta onneksi takahuoneessa on ruokaa: ihania täytettyjä lettuja! Nam. Keikka on iha­na. Ihan mahtavaa olla taas lavalla omiensa keskuudessa.

Lauantai

Ajamme aamuyöllä Forssasta kotiin. Yleensä keikkailu ei ole tällaista puuratteilua vaan matkaamme keikkabussissa ja nukumme hotelleissa. Lauantaina meillä ei kuitenkaan ole keikkaa, ja Forssa on niin lähellä koti-Helsinkiä, että tuntuisi hölmöltä jäädä sinne yöksi. Yöllä ajaminen on aika rasittavaa. Tosin mitä minä siitäkään tiedän, koska en ikinä ole itse ratissa!

Päivällä kotipihallani on talkoot. Asun 1930-luvulla rakennetussa omakotitalossa Helsingin Käpylässä. Pihalla on useita koivuja ja siksi ihan hirveästi lehtiä. Emme haravoineet lehtiä syksyllä, ajoimme vain ruohonleikkurilla päältä ja jätimme maatu­maan. Maatumista ei kuitenkaan näy juuri tapahtuneen!

Onneksi monet ystäväni ovat luvanneet tulla talkoilemaan. Tarjoan heille itsetehtyä hernekeittoa, mokkapaloja ja olutta. Leivon mokkapalat aamupäivällä, ja minua jännittää yhtäkkiä aivan hirveästi. Mitä jos ne eivät onnistu? Leivinjauhekin loppuu kesken.

Onneksi olen pilannut niin monta leipo­musta, että tiedän leipomisen olevan kemiaa. Leipoessa ei voi oikoa ja ajatella että ”minäpä korvaan tuon ruokasoodalla”, vaan oikea aines pitää hankkia. Leivinjauhetta metsästäessä munat lämpenevät pöydällä vielä lisää, mikä on vain hyvä. Mokkapalat onnistuvat loppujen lopuksi oikein hyvin. Mietin, kävikö niin hermoiluni takia vai siitä huolimatta.

Koko lauantaipäivän pihamme vilisee lapsia ja aikuisia. Istun viimeisten vieraiden kanssa iltaa pitkälle yöhön.

Sunnuntai

Viikko on ollut ihana, mutta samalla olen onnellinen, että se on ohi. Levynjulkaisun aiheuttama jännitys on kutkuttavaa mutta myös jotenkin sietämätöntä. Loppuvuosi on täynnä keikkailua, ja keikkailu on rentout­tavaa – pääsee vetämään biisejä ihmisille ja aistimaan heidän tunnelmansa. Ei tarvitse hermoilla, tykkääköhän kukaan tästä tai millähän tavalla tämä nyt sanomani lause kirjoitetaan lehteen. Vaikutanko tällä kertaa ylimieliseltä idiootilta vai sekavalta neuroo­tikolta?

Tästä eteenpäin näen lavalta ihmisten välittömän reaktion, saan olla hyvien ystä­vieni kanssa reissussa ja käydä joka niemessä ja notkelmassa. Kävellä ulkona ja kitkeä puutarhasta rikkaruohoja siihen tahtiin kun tekee mieli.

Teksti Maija Vilkkumaa Kuvitus Anu Nieminen

Avainsanat: Maija Vilkkumaa, Verkkaviikko

VERKKAVIIKKO