Merja Larivaaran verkkaviikko

31.03.2011

Strategiaa ja autourheilua

Perheen pyörittäminen on näyttelijä Merja Larivaaran ekstremelaji. 

Maanantai

Maanantaiaamu tuo usein pieniä orientoitumisvaikeuksia. Pitää palata ruotuun: laittaa kelloja soimaan, huolehtia lapaset, pipot, reput, jumppakamat ja muut valmiiksi.

Uuden haasteen tänä vuonna on tuonut se, että kaikki neljä lasta käyvät eri pisteissä päivisin. Esikoinen Meeri käy lukiossa Helsingissä 60 kilometrin päässä. Aarnen yläkoulu on Porvoossa, ja sinne on matkaa 20 kilometriä. Ekaluokkalainen Akusti matkaa 11 kilometrin päähän ja kuopus Aatos tarhaan 10 kilometrin päähän.

Tänään minä nousen ensimmäisenä. Nautin hiljaisuudesta ja pimeydestä. Laitan aamupalaa pöytään ja keitän pannullisen maitokahvia. Ymmärrän hyvin niitä, joille ei aamuisin ruoka maistu. Minulle riittää mainiosti kahvi.

Lapset ottavat hedelmiä ja vihanneksia, leipää, jogurttia, puuroa… Puhe kulkee vilkkaasti. Kertaamme menoja ja metkuja, mitä viikko tuo itse kullekin tullessaan.

Kun kaikki persoonat on saatu oikeisiin pisteisiin, jään yksin. Koska ilma on mitä kaunein, lähden lenkille. Hölkkään ja kävelen toista tuntia, enkä näe autoja enkä kuule muuta kuin luonnon ääniä. Lenkin jälkeen yritän ryhtyä hoitamaan kotitöitä, mutta mieli on musiikkiesityksessäni ja uusissa kappaleissa, joita pitäisi ja joita haluaisinkin opetella.

Soittaminen vie mukanaan, ja pari tuntia vierähtää huomaamatta. Siirryin kotiaskareisiin. Laitan siinä samalla salaatin ja pari näkkileipää, jotta en pökertyisi. Lisäksi keitän suklaakahvia. Pakko myöntää: olen koukussa tähän nautintoaineeseen.

Teen kanakeiton valmiiksi, että sitä voi sitten illemmalla lämmittää. Ilta kuluu lasten harrastusten parissa, ja kukin syö, missä parhaiten ehtii ja voi. Yhdessä kokoonnumme pöydän ääreen vasta kahdeksan maissa.

Luen pikku-ukoille viikinkitarinoita ja laitan heidät pehkuihin. Isompien kanssa ehdin vielä vaihtaa kuulumisia ja juonia tulevia.

Tiistai

Olen ensimmäistä kertaa hankkinut itselleni kuukausikortin treenisalille. Kuten yleensä, käyn tiistai-aamuna lihaskunto- ja venyttelytunnilla. Tuntien jälkeen istun infrapunasaunassa.

Minulla on ollut välillä todella pitkiä liikuntataukoja, ja uudelleen aloittaminen on vuosi vuodelta vähän työläämpää. Olen nyt päässyt kiinni liikkumisen rytmiin. En tee mitään hampaat irvessä vaan liikun omien tuntemusteni mukaan. Samaan aikaan on myös helpompi syödä kevyemmin.

Sillä sanotaan mitä sanotaan, kun ikää tulee lisää, ruoka-annoksia tulisi useimman meistä pienentää. Se pätee ainakin minuun.

Treenin jälkeen ajan Helsinkiin teatteriharjoituksiin. Lounaaksi syön salaattia ja savukalaa.

Illalla Kari-Pekka laittaa intialaista ruokaa. Talo on täynnä elämää: pelejä, ääniä, kysymyksiä ja iloa. Kari värkkää poikien kanssa jotain miesten juttuja, joten käytän tilaisuutta hyväkseni ja livahdan pihasau­naan kylpyyn. Lojun kynttilänvalossa ja silmäilen lehtiä.

Pienimmät pojat auttavat, kun teen litran lättytaikinaa. Myös paistaminen sujuu, kun on apukäsiä. Yhdet panevat voita pannulle, toiset kippaavat taikinaa – myös hellalle, pöydälle ja lattialle.

Keskiviikko

Aamuaskareitten jälkeen ajan Helsinkiin. Työpaikallani Helsingin Kaupunginteatterissa on joogatunti. Tutustuin joogaan ensimmäisellä Intian-matkallamme yli 10 vuotta sitten. Sen jälkeen olen palannut lajiin aina silloin tällöin.

Joogan jälkeen olo on virkistynyt ja notkea. Hyvä niin, koska minulla on päiväesitys.

Viimeinen valssi -näytelmä on tärkeä ja hieno juttu, minulle yksi tärkeimmistä. Tapahtumat sijoittuvat hoitokotiin. Näytelmä on melkein kolmetuntinen, ja olen liikkeessä lähes koko ajan. Juoksen rappusia ylös ja alas, huolehdin ja hoivaan. Hyvän kunnon merkitys korostuu.

Esityksen jälkeen teen hyökkäyksen ruokatukkuun. Järkeistän ajankäyttöä ja ostan ruokaa silloin tällöin oikein urakalla. Hankin pastat ja jauhot, mehut sun muut säilyvät isoissa erissä. Väliajat kannatan lähiruokaa ja kyläkauppaa.

Torstai

Pikkupoikasilla on yön aikana vähän ylimääräistä tuhinaa ja yskää, joten nukun vain pätkittäin.

Aamulla tarjoilen pojille inkivääriteetä hunajan kera. Suosio ei ole suurta, mutta muutama lusikallinen menee.

Päiväharjoitus teatterissa sujuu puoliteholla, koska väsymys painaa. Kahvia tulee juotua tavallista reippaammin. Harjoituksen jälkeen ajan pikapikaa kotiin, haen hoitajan ja lapset. Teen nakkikastikkeen mummoni ohjeen mukaan ja jätän perunakattilan hoitajan huoleksi. Palaan teatteriin iltanäytökseen.

Näytöksen jälkeen ajan vielä hoitajan kotiin. Olen totaalisen uupunut mutta hyvillä mielin. Sytytän kynttilät, otan ison lasin punaviiniä ja pari leipää. Nautin hiljaisuudesta.

Perjantai

Perjantai tuo mukanaan viikonlopun ja lisäksi usein jotain erityistä. Tarhalaisella on lelupäivä. Ekaluokkalaisella on koulussa kioski. Ne ovat suuria ja tärkeitä tapahtumia, joihin valmistaudutaan huolella.

Meille vanhemmille muutos ei ole niin valtava, koska esityksiä ja keikkoja on yhtä lailla arkisin kuin viikonloppuisinkin.

Päivä hurahtaa käytiin pienellä hikilenkillä. Sen jälkeen pesen pyykkejä ja haen puita. Tämä on sitä paljon puhuttua hyötyliikuntaa.

Kari on illan lasten kanssa, mutta minulla on keikka. Teen hanurikeikkoja aina silloin tällöin. Laulan ja soitan joko yksin tai muusikkoystävieni kanssa.

Illasta tulee ikimuistoinen, sillä yleisö lähtee leikkiin mukaan uskomattoman nopeasti.

Ajan kotiin täydessä pimeydessä. Kotimme lähellä ei ole katuvaloja, joten tähän aikaan vuodesta on välillä kuin ajaisi meren pohjassa. Pihalle on kuitenkin sytytetty ulkovaloja ja sisälle kynttilöitä. Idylli on täydellinen.

Lapset nukkuvat rauhallisesti. Kari on paistanut kalaa, ja minä teen salaatin. Avaamme lahjaksi saamani samppanjapullon. Huomenna on kokonainen vapaapäivä.

Lauantai

Itse olisin ehkä jatkanut uniani, mutta pienen pellavapäisen pojan sihinä ja kuiskailu saa minut ylös alta aikayksikön. Tulossa kiireetön päivä vailla aikatauluja. Aivan mahtavaa.

Aamiaiseksi olen varannut kaikille jotain erityisen mieluista, kuten vesimelonia, voisarvia, pekonia, munia ja oliiveja. Itse aloitan maitokahvilla, kuten aina. Istumme pienen pojan kanssa sylikkäin, ja pikkuhiljaa rappuset tuovat perheejäsenen toisensa perään aamiaispöytään.

Omaan tahtiinsa jokainen ryhtyy puuhailemaan. Lukemaan lehteä, katselemaan lastenohjelmia, piirtämään, leipomaan mokkapaloja, ulkoilemaan. Nuorilla on harrastuksia, joten ajokeikka Porvooseen odottaa. Kari lähtee kuskiksi.

Minä menen pienten kanssa pihamaalle ihmettelemään. Päätämme kävellä reilun kilometrin matkan kyläkauppaan. Tikka koputtaa sähkötolpan nokassa, ja aurinko paistaa. Pojat kääntävät kivet ja kannot, eikä meillä ole kiire.

Ostamme maitoa ja tuoretta leipää. Pojat valitsevat ”tatskapurkat” ja sisaruksille mieluisia karkkeja.

Iltapäivällä olemme jälleen koolla koko heimo. Teemme yhteistuumin pitsaa leivinuunissa. Jokainen saa valita oman täytteensä.

Katselemme takkatulta ja tv:stä koko perheen leffaa. Pienet pojat sammuvat lopulta sohvalle, jatkamme iltaa isojen kanssa. Muistelemme yhteisiä reissuja ja haaveilemme tulevista. Karin kanssa uhmaamme kohtaloamme ja jatkamme valvomista. Menemme pimeän pihan poikki yösaunaan.

Sunnuntai

Nuorempana, perheettömänä en voinut sietää sunnutaipäiviä. Oli tyhjää ja toimetonta. Nyt minulle sen sijaan kelpaavat nämä harvat joutilaat hetket. Vaalin niitä.

Pitkä, rauhallinen aamiainen toteutuu kyllä, mutta heti sen jälkeen alkaa tapahtua. Esikoinen lähtee tanssiharrastuksensa pariin, ja pienet pojat vetävät haalareita ylleen ja lähtevät ulos. Starwars-miekkailun tuoksinassa saadaan lasinen kasvihuoneen kylki rikki.

Sirpaleita kerätään, ja sen jälkeen pieni puhallus reippaasti kävellen on tarpeen.

Kevytlounas siitä, mitä kaapista löytyy, kelpaa kaikille. Oma suosikkini on aviomiehen valmistama munakas, jossa on yrttejä ja tulisia mausteita.

Haemme yhden lisäpojan matkan varrelta ja suuntaamme uimahalliin. Nykyään saan saunoa ja nautiskella rauhassa, koska kaikki pojat menevät isänsä kanssa miesten puolelle. Pari tuntia hurahtaa eri altaissa todella nopsasti.

Meidän uintireissuihimme kuuluu myös uimahallin kahvilassa käynti. Kukin saa oman annoksensa todellista roskaruokaa eli ranskanperunoita ja kananugetteja tai nakkeja. Itse jätän herkun väliin. Poimin pikkupojilta annoksiin kuuluvat sipulirenkaat ja juon kupillisen yllättävän hyvää kahvia.

Meille kokoontuu illansuussa vielä vanhimman pojan bändi. Ekaluokkalaisella on futistreenit, jotka voisimme jättää väliin, mutta halu on niin kova, ettei siinä mikään auta.

Iltapalalla onkin suht hiljaista ryhmää. Päivän toimet ovat tehneet tehtävänsä. Luon katsauksen tulevaisuuteen ja aikatauluihin. Tulossa eläväistä ja täyteläistä, arkea ja juhlaa.

Teksti Merja Larivaara Kuvitus Anu Nieminen

Avainsanat: Helsingin Kaupunginteatteri, Infrapunasauna, Kari-Pekka Toivonen, Merja Larivaara, Verkkaviikko, Viimeinen valssi

VERKKAVIIKKO