Blogi: Mummopyörä on paras!

09.08.2011

Bloggaaja Liisa Saarinen tekee havaintoja päivittäisillä vaunulenkeillä ja yrittää löytää mahdollisuuksia liikuntaan kodista ja kodin läheltä. Liisa on siviiliammatiltaan Sportin toimitussihteeri ja koulutukseltaan liikunnanopettaja.

Mummopyörä on paras!

Olen kruisaillut tänä kesänä äitini mummopyörällä ja tullut siihen tulokseen, että maastopyörä- ja hybridivillitys on suurta huijausta. 1990-luvun alun toikkaroin kevyellä, ohutrenkaisella kippurasarvifillarilla, kuten muotia ainakin meilläpäin oli. Tilasin sen muistaakseni Helsingistä matkahuollon pakettina, koska mainoksessa pinkki väri näytti niin hienolta. Pyörä taisi olla kutakuinkin sopiva, mutta ergonomisesti ja turvallisuuden kannalta ihan älytön. Etukumarassa ajoasennossa niskaa piti taivuttaa voimakkaasti taakse, joten pidin käsiä tangon yläosassa: siitä kädet piti siirtää alemmas, jos meinasi jarruttaa. Äkkijarrutus käsijarruilla ei siis olisi onnistunut eikä jalkajarruja ollut. Silti ajoin pyörällä kesät talvet ilman kypärää ja kuljetin parhaimmillaan mukana suksia. Kaaduin aika monesti, mutta mitään ei sattunut. Onneksi pyörä varastettiin ennen kuin niin olisi tapahtunut.

Seuraava pyöräni oli ajan hengen mukaan musta miesten maastofillari, joka oli jo alun alkaen väärän kokoinen, mutta kun sen tarjouksesta halvalla sai. Ajoasento oli vieläkin kammottavampi kuin kippurasarvessa, sillä ohjaustanko oli aivan liian kaukana. Selkä tuli kipeäksi, samoin niska-hartiaseutu, sillä pyöräillessä hartiat nousivat väkisin kohti korvia. Satula oli todella epämukava puikula, mutta jollekin vorolle se kelpasi, sillä kerran kun tulin ulos Jyväskylän jäähallista, pyörä nökötti telineessä ilman satulaa. Ostin tilalle halvan ja vielä epämukavamman satulan, joka keräsi sadevedet sisäänsä ja luovutti ne, kun päälle istui. Vaihteet runksuivat huolloista huolimatta kaikki ne 15 vuotta, jotka tällä pyörällä kaikesta huolimatta kitkutin. Nyt fillari viettää eläkepäiviään mökkipyöränä, eikä sillä ole tänä kesänä ajettu metriäkään.

Pari vuotta sitten hommasin hybridipyörän, jossa on edelliseen verrattuna paljon mukavuuksia: sileämmät ja rullaavammat renkaat, jousitettu etuhaarukka, ohjaustangon korkeussäätö, toimiva vaihteisto ja naisten runko, eli putki on viisto eikä vaakasuora. Tämä on myös ensimmäinen fillari, jota sovitin ja koeajoin kunnolla liikkeessä, ja sen pitäisi olla sopiva. Silti huomaan pyöräillessä, että hartiat ja niska jännittyvät ja joskus jopa alkaa särkeä päätä. Myös peffa tulee kipeäksi epämukavan modernin satulan vuoksi.

Tänä kesänä hurahdin mummopyörään. Äitini fillari ei ole antiikkia, vaan retro-Helkama. Sillä voi ajaa rennosti selkä suorana ja peppu leveän ja pehmeän satulan päällä. Etukoriin mahtuu kauppakassi, varavaatetta tai eväät. Tukevassa tarakassa on hyvät kiinnityslenkit. Olen ajellut mummofillarilla asfaltilla ja hiekkateillä, tehnyt kauppareissuja ja pitkiä lenkkejä – toimii kuin unelma. Vaihteita on 3, joka on riittävästi minulle. Siitä hyvästä, etteivät hartiat mene jumiin eikä takamus puudu, voin vaikka taluttaa jyrkimmät nyppylät.

Harmittaa vain, että olen mennyt parikymmentä vuotta fillarivillitysten mukana ja uskonut myyjien vakuuttelut siitä, että kapeaan satulaan tottuu ja se on loppujen lopuksi leväeää mummosatulaa mukavampi. Olisi pitänyt uskoa omaa kroppaa kun se kerran valitti joka lenkillä.

Lapsenikin sai tänä kesänä ekan oman pyöränsä, serkun vanhan Nopsan. Lasten pyöristä en paljoakaan tiedä, mutta fillari vaikuttaa pätevältä ensipyörältä. Siinä on apupyörien lisäksi perässä pitkä kauhukahva, josta vanhempi voi pitää kiinni. Ohjaustangossa on pehmuste, jos vaikka leuka sattuu kolahtamaan siihen. Yksi selvä miinus on: jos haluaa kilistää soittokelloa pienellä peukalolla, käsi pitää irrottaa ohjaustangosta, jolloin ohjaus karkaa heti hallinnasta. Lasten fillarivalmistajien pitäisi ottaa huomioon, että soittokellon kilistely on kuitenkin pyöräilyssä hauskinta!

Avainsanat: Hybridipyörä, Kippurasarvipyörä, Liisa Saarinen, Maastopyörä, Mummopyörä, Retro-Helkama