Blogi: Naamat uima-altaassa
15.08.2011
Bloggaaja Liisa Saarinen tekee havaintoja päivittäisillä vaunulenkeillä ja yrittää löytää mahdollisuuksia liikuntaan kodista ja kodin läheltä. Liisa on siviiliammatiltaan Sportin toimitussihteeri ja koulutukseltaan liikunnanopettaja.
Naamat uima-altaassa
Kun odotin vauvaa, kävin pari kertaa viikossa vesijumpassa. Se tuntui tehokkaalta, mutta mukavalta ison mahan kanssa. Toivoin vesiliikunnan myös vähentävän turvotusta (eipä siihen norsuturvotukseen auttanut muu kuin synnytys).
Nyt olen samassa tilanteessa: maha on iso ja vesijumppa alkoi taas vetää puoleensa. Kävin tänään heilumassa Aulangon kylpylän vesijumpassa Hämeenlinnassa ja tutustuin ensimmäistä kertaa treenivälineeseen nimeltä Hymynaama. Loistovempain kerta kaikkiaan! Hymynaamat ovat kuin uimalaudasta askarrellut pyöreät naamarit, joiden keskellä on silmät ja suu. Laudasta otetaan kiinni niin, että peukku laitetaan silmästä läpi ja muut sormet suusta.
Heti jumpan alettua selvisi, että naamat ovat enemmän kuin käsivastukset. Nyrkkeilyn, vuorohiihdon ja tasatyöntöjen kaltaiset liikkeet tuntuivat etenkin keskivartalon korsettilihaksissa. Erityisesti pidin liikkeestä, jossa seistään pohjassa ja ojennetaan kädet vaakatasoon eteen rystyset ylöspäin osoittaen. Siitä kädet painetaan suorina alas kylkien viereen ja taas eteen. Kerrankin vatsalihas- ja kehonhallintaliike, jota on kiva tehdä raskaana ollessa. (Saman voi tehdä kuivalla maalla kumpparin kanssa, ks Sport 5-6/2011 s. 41).
Naamoja voi käyttää myös tukipisteinä, jos haluaa tehdä jalkaliikkeitä veden alla. Hyvä liike on esimerkiksi sellainen, jossa kädet ojennetaan vartalon sivulle hymynaamat veden pinnalla ja irroitetaan toinen jalka pohjasta. Vapaata jalkaa sitten viedään eteen taakse niin laajaa liikertaa kuin menee. Tuntuu koko kropassa, etenkin takareisissä.
Vesijumppaohjaaja kertoi, että välineitä voi nykyään ostaa jopa marketeista. Googlasin, ja huomasin, että välinettä myydään ainakin nimillä HipperSmile ja Happy Fower. Ainakin yhdessä nettikaupassa hinta oli 30 euroa. Netistä selvisi myös, että Hymynaama on vuoden 2007 hittiväline. Olen siis ajastani pahasti jäljessä, mutta toivottavasti näistä vinkeistä oli silti apua ja iloa jollekin! Suosittelen ainakin raskaanaoleville, pitkältä treenitauolta palaaville ja selkäkipuisille.
Netistä löytyi myös tutkimus, jonka mukaan naamajumppa auttaa jännityspäänsärkyyn (https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/14017/hippersm.pdf?sequence=1).
Samassa tutkimuksessa oli myös kuvalliset ohjeet muutamiin liikkeisiin. Mikä ettei oranssi tai sininen hymynaama sopisi myös vauvan kylpyleluksi, ainakin se on selvästi sukua äitiyspakkauksen klassikolle: punakeltaiselle hymynaaman kuvalle.
Päätän Vaunulenkki-blogitteluni tähän. Kiitos kun olette viitsineet lukea ja kommentoida. Virkeää syksyä kaikille!
Vaunulenkki


Kommentit