Blogi: Sisäliikuntaharrastus löytyi Linnanmäeltä!

Blogi: Sisäliikuntaharrastus löytyi Linnanmäeltä!

23.08.2011

Bloggaaja Teresa Välimäelle ruoka on sekä työ että harrastus. Hänen perheessään syödään hyvin ­- ja useimmiten myös terveellisesti. Se vapaa-aika, mikä kahden lapsen ja yhden koiran yh-äidille jää, kuluu monesti juoksulenkkareissa.

Uusi kotiin hankittava sisäliikuntaharrastus löytyi Linnanmäeltä!

Kesään, joka vielä muuten hetken jatkuu, kuuluu ilman muuta retki Linnanmäelle. Lapseni ovat jo sen verran isoja, molemmat yli 140 cm, joka tarkoittaa lasten kielellä JIPPIIIIIPÄÄSEEEKAIKKIINLAITTEISIIN!- riemua, että omaksi osakseni jää lähinnä maksaminen ja perään katsominen. Saatan käydä vuoristoradassa, mutta muutoin käyskentelen ympäri huvipuistoa ja koetan tappaa aikaa.

Tähän kohtaan voisinkin antaa hieman palautetta Linnanmäen ravintola- ja kahvilatarjonnasta. Palaute menee yksinkertaisesti niin, että tarjonta on a) vähäistä ja b) valitettavan laadutonta mutta kuitenkin kallista, hävyttömän kallista. Siinä olisi kehittämisen paikka vuoden 2012 kesää ajatellen. Enkä mielelläni kuulisi, että ongelma on henkilökunnassa tai siinä, että on kyse kausiravintolasta. Ravintoloiden ja kahviloiden rooli huvipuistossa on kuitenkin sen verran iso, että kehittäminen kannattaisi nostaa ihan kunnon projektiksi, josta joku vastaa ja jota joku seuraa ja josta joku tekee raportin.

No, mutta palataan kuitenkin siihen tämänvuotiseen vierailuun. Olin saanut ajantappamiskaveriksi miesystäväni ja aika kuluikin paljon rattoisammin. Siinä Linnanmäkeä ympäri kuljeskellessa satuimme xbox kinect- talolle. Hetken siinä kymmenien teini-ikäisten keskellä ujosteltuani uskaltauduin kokeilemaan pelejä miesystäväni kanssa. Ai hitsit, että oli hauskaa ja HIKISTÄ!!!! Mitä huipuinta sisäliikuntaa pimeneviin syysiltoihin kun sade ei houkuttele lenkille tai jumppaan ei ehdi. Aivan älyttömän hauskaa! Ja mikä variaatio lajeja. Voit meloa, tanssia, potkia palloa ja vaikka mitä muuta keskellä omaa olohuonetta. Mukaan saa vielä tempaistua koko muun perheen sohvalta makaamasta. En olisi ikinä uskonut, että meikäläinen innostuu jostain pelikonsoliin liittyvästä asiasta näin paljon! Mutta innostuinpa vaan ja kunnolla innostuinkin!

Ei muuta kuin kinect- laitetta  hankkimaan syyskarderoobin sijasta.

Reipasta syksyä toivottaen!

Teresa

p.s. Muistakaahan muuten aamupala ettei syksy ja väsymys ala painaa liian paljon ennen joululomaa. Oma suosikkini on jo pitkään ollut hunaja-banaanikaurapuuro, joka tehdään näin:

1 l vettä
4 dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa
3-4 rkl hunajaa
2 banaania

Sekoita veteen kaurahiutaleet ja kuumenna kiehuvaksi välillä sekoitellen. Lisää suola ja hunaja. Hauduta 5-10 minuuttia ja paloittele joukkoon banaani. Annostele lautasille ja pyöräytä pinnalle vielä kaunis kullankeltainen hunajaraita. Nauti!

Avainsanat: , , , , ,

Teresan kattaus



Jätä kommentti