Sanna Majurin verkkaviikko

30.09.2011

Välttelyn mestari

Näyttelijä Sanna Majuri puunasi kotia ja valmistautui Katri Helenan rooliin. “Lupaan mennä salille tai jumppaan. Tai molempiin. Varmasti.”

 Maanantai

Aamulla ajattelen lähteä kuntosalille, mutta päätän­kin mennä sen sijaan polkupyörälenkille. Julmettu rankkasade ja ukkoskuuro muuttavat suunnitelmani. Tarkoitukseni oli ajaa pitkää reittiä studiolle, jonne olen menossa dubbaamaan Barbie-elokuvaa. Otankin ratikan, ja hyvä niin, sillä katselen mielikseni ihmisiä ja kuuntelen satunnaisia keskusteluja.

Kun palaan kotiin, siellä odottaa 12-vuotias tyttäre­ni Ella nenä kiinni Harry Potterissa. Vaihdamme päi­vän kuulumiset ja syömme välipalaksi pinaattilettuja. Alan uudelleen miettiä kuntosalille lähtöä, mutta tällä kertaa voiton vievät päiväunet! Kuntoilun välttelyni lä­hentelee jo taidemuotoa. Tämän viikon aikana lupaan mennä salille tai jumppaan, tai sekä että. Varmasti.

Päiväunien jälkeen kinaamme Ellan kanssa mati­kantehtävistä. Hän on sitä mieltä, että jos ei ymmärrä tehtäviä, kirjan voi paiskata kiinni ja häipyä paikalta. Minä olen toista mieltä. Lopulta pääsemme yhteisymmärrykseen ja mietimme tehtäviä yhdessä.

Illalla istumme sohvalla vierekkäin katsomassa Täydellisiä naisia.

Tiistai

Matkustan Tampereelle Tartu mikkiin -ohjelman nau­hoituksiin. Junamatka sujuu leppoisasti, kun rupatte­len kilpaparini Petrus Kähkösen kanssa.

Tohlopin studiolla pääsen heti maskeeraajan  tuoliin. Siinä on ihanaa, enkä kyllästy maskeeratta­vana olemiseen koskaan, vaikka joskus voin joutua istumaan laitettavana parikin kertaa päivässä. Va­paalla meikkaan vain harvoin. Toivottavasti en näytä telkkarissa yhtä väsähtäneeltä kuin tuo nainen, joka katsoo minua peilistä! Hiuksiini saan toivomani villin, ylöspäin sojottavan kampauksen.

Tunnelma nauhoituksissa on mahtava. Vastustaja­joukkueessa on mukavia tuttuja ihmisiä, ja lähdemme rennolla meiningillä kilpailuun. Aika ajoin unohdan, että kamerat kuvaavat meitä herkeämättä. Kilpailussa jäämme armotta tappiolle, mutta koska en ole kovin kilpailuhenkinen, häviö ei haittaa.

Kotona odottavat aina vain Harry Potteria lukeva tytär ja mieheni Jori. Tänään meillä on oman tyttä­reni lisäksi myös mieheni tytär Greta. Tyttö nukkuu sikeästi isänsä vieressä, ja harmittelen, että en ehtinyt näkemään pikkuista hereillä. Käyn silittämässä nukku­van lapsen hiuksia.

Keskiviikko

Viimein aloitan tauolla olleen kuntosaliharjoittelun. Tuntuu kotoisalta mennä salille, jossa kävin aikaisem­min neljä kertaa viikossa. Mieleni tekisi huhkia oikein urakalla, mutta koska en ole käynyt pitkään aikaan, olen kerrankin järkevä ja hillitsen itseäni. Tätä fyysistä rääkkiä olen ikävöinyt kaiken kiireen ja stressin keskel­lä, ja aion ehdottomasti jatkaa säännöllistä kuntoilua.

Treenin jälkeen olen täynnä virtaa ja tulen kotiin siivoamaan. Olen ollut viime aikoina enemmän poissa kuin kotona, joten siisteysstandardini mukainen koti pitää etsiä siellä täällä lojuvien tavaroiden alta. Mukava mieli siivittää siivoamista, ja se on harvinaista.

Tänään meillä ei ole lapsia kotona. Käymme vuok­raamassa elokuvan ja teemme ”lihapihvisalaattia” eli salaattia, jossa on paistettua naudanlihaa. Jori taitaa lihan paistamisen, joten makunautinto on täydellinen.

Ennen kuin tapasin Jorin, olin ollut pitkään kasvis­syöjä. Aloin kuitenkin maistella lihaa, ja lopulta siir­ryin sekaruokaan. Possua meillä ei tosin syödä, mutta nautaa, lammasta, riistaa ja lintuja kyllä. Ja kasvisruo­kia tietenkin edelleen ja enimmäkseen.

Tavoilleni uskollisena nukahdan jälleen kesken elokuvan…

Torstai

Aamulla aurinko paistaa ihanasti. Päätän korvata kun­tosalin reippaalla aamulenkillä koiran kanssa ja pyö­rälenkillä studiolle, jossa jatkan Barbie-urakkaa. Parin tunnin työn jälkeen tulen kotiin laittamaan välipalaa Ellalle, ja sitten kiiruhdan laulutreeneihin.

Olen mukana lauluyhtye Ochettissa, jossa meitä on kahdeksan Helsingin kaupunginteatterin näyttelijää. Meillä on tulossa keikka, ja nyt kokoamme ohjelmis­ton. Porukassamme on valovoimaisia ja lahjakkaita ihmisiä, ja olemme innoissamme yhdessä musisoimi­sesta.

Tänäänkään kotona ei ole lapsia, ja Jori on ylitöissä. Katselen yksin televisiota ja juon siiderin. Yksin kotona oleminen on harvinainen tapaus ja siksi kullanarvoinen.

Perjantai

Nukuin huonosti. Pyörittelin yöllä mielessäni kaiken maailman asioita. Tietyt työjutut kaiversivat. Harmitte­lin, että taannoisella Moskovan matkalla tuli valvottua ja otettua ehkä pari lasia ”shampanskajaa” liikaa. Surin sitä, että kuntosalitaukoni kesti pitkään. Huonosti nukutusta yöstä ja armottomasta väsymyksestä huoli­matta raahaan itseni kuntosalille. Homma sujuu hyvin, saan hien pintaan, ja väsymys väistyy.

Ystäväni lähettää viestin: hänelle on syntynyt aa­mulla poikavauva. Maltan tuskin odottaa, että pääsen katsomaan ja hypistelemään uutta ja ihmeellistä pikkuihmistä. Moni ystävistäni joko odottaa vauvaa tai on vastikään synnyttänyt. Pientä vauvakuumeenolois­ta tunnetta on liikkunut kyllä omassakin mielessäni.

Tapaan hyvän ystäväni – raskaana hänkin – lounaalla. Ihailen hänen vatsaansa, ja päivitämme kuulumiset ja tietenkin juorut. Tunnen mielihyvää siitä, että olen lomalla ja voin tavata ystäviäni rauhassa lounaalla.

Iltapäivällä lähdemme yhdessä Ellan kanssa stu­diolle. Myös tyttäreni on nuoresta iästään huolimatta kokenut ja työllistetty dubbaaja.

Töiden jälkeen tapaan kollegoitani Katri Helena -musikaalista. Aloitamme illan Storyvillen terassilla ja nautimme pari lasillista samppanjaa. Jatkamme Katri Helenan keikalle. Katri Helena on valovoimainen esiintyjä: tunnelma nousee huikeaksi. Tunnen ylpeyttä siitä, että saan näytellä hienoa naista musikaalissa.

Lauantai

Matkustan Ouluun katsomaan valtakunnallista tanssitapahtumaa, johon Ellan tanssiryhmä osallistuu. Iltapäivän näytöksessä itku tulee silmään, kun katse­len upeasti tanssivaa tytärtäni, joka on jo miltei nuori nainen. Saan jälleen ”kriisikelan” käyntiin. Tunnen itseni vanhaksi ja ryppyiseksi, enkä tosiaankaan tästä enää nuorru ja siliä. Kun valitan tätä Jorille puhelimes­sa, hän lohduttaa minua. Jori arvelee, että olen nyt vain vähän väsynyt. Se on kyllä ihan mahdollista.

Iltapäivällä saan Ellan kanssani hotellin kylpy­lään. Ihanaa huomata, että meillä synkkaa hyvin, edelleenkin. Olen välillä töissä rikollisen paljon, ja pohdin siksi, säilyykö keskinäinen luottamuksemme.

Syömme hotellin ravintolassa ja lähdemme tanssi­porukan iltajuhliin. Puolenyön aikaan palaan hotelliin.

Sunnuntai

Aamulla lennän Oulusta Helsinkiin, ja kotona käyn alkajaisiksi koirani kanssa puistossa. Sen jälkeen saan inspiraation pestä ikkunat, ja kirkkaat niistä tuleekin.

Minua hieman nolottaa myöntää, mutta seuraan kaikkia tarjolla olevia hääohjelmia niin netistä kuin telkkarista. En oikein edes tiedä, mikä niissä minua viehättää. Illalla on tulossa yksi ohjelma, ja päätän käy­dä koiran kanssa pikaisella lenkillä ennen sitä.

Pikalenkki vaihtuu kuitenkin yli kolmen tunnin ulkoiluksi, sillä olen jättänyt sekä avaimet että puhe­limen vahingossa kotiin. Kotona ei ole vähään aikaan ketään päästämässä minua sisään. Onneksi törmään lenkillä mukavaan kollegaani, joka koirineen pitää minulle ystävällisesti seuraa. Kävelemme Helsingin edustalla Tervasaaressa ja puimme teatterin asioita. Lopulta menen koiran kanssa Ellaa vastaan rautatie­asemalle. Saan kuulla, että heidän tanssikoulunsa on saanut 2 000 euron stipendin parhaana tanssikouluna. Taas nieleskelen kyyneleitä.

Liikutus jatkuu kotona, kun tytär käpertyy sohvalla viereeni ja sanoo: ”Äiti, sä olet hyvä tyyppi”. Äitinä oleminen on maailman parasta!

Illan päätteeksi loikoilen jalkapallon pelaamisesta voipuneen Jorin kainalossa.

Teksti Sanna Majuri Kuvitus Anu Nieminen

Avainsanat: Barbie-elokuva, Katri Helena, Petrus Kähkönen, Sanna Majuri, Tartu mikkiin, Täydelliset naiset, Tohlopin studio, Verkkaviikko

VERKKAVIIKKO