Syylään ei tepsi mikään
10.10.2011
Jalkapohjassani on lähes peukalon kynnen kokoinen syylä, jonka karistamiseksi on kokeiltu monenmoista konstia. Syylään eivät ole tepsineet mummon neuvo aamusyljestä, Molkosan, apteekin syylämyrkyt, jäädyttäminen eikä edes laserleikkaus, vaikka sekin tehtiin kahdesti. Onko mitään toimivaa keinoa olemassa? Syylä kipeytyy juostessa, joten taas on yksi syy, miksei hotsita lähteä lenkille… Yksi tekosyy vähemmän
Kantapään ja päkiän syylät ovat erityisen hankalia, sillä syylä painuu usein ihon sisään ja aiheuttaa kipua liikuttaessa. Lisäksi jalkapohjan syylän ympärille kehittyy kovettuma eli känsä.
Yleensä syyliin suositellaan ensimmäiseksi kotihoitoa, sillä se on kivutonta ja helppoa. Kotona tehty paikallishoito on uudessa tutkimuksessa todettu yhtä hyväksi ja nopeaksi kuin lääkärin tekemät toimenpiteet. Pihkaöljy, aamusylki ja ratamonlehti ovat monelle tuttuja kansanparannus keinoja, mutta niistä ei ole tieteellistä näyttöä.
Ensin syylä kannattaa pehmittää voitein tai geelein, joita saa apteekista. Pehmittämiseen voi käyttää myös syylälaastareita, joiden salisyyli pehmittää syylän niin, että sitä voi seuraavana päivänä hioa. Syylää hiotaan joko kuivana tai niin, että jalka kastellaan välillä. Hiomiseen voi käyttää hiekkapaperia, jalkaraspia tai hiomakiveä. Pehmittämistä ja hiomista kannattaa toistaa sitkeästi.
Jäädytyshoidot ja laserhoidot ovat kotihoitoa vaativampia ja kivuliaampia toimenpiteitä, ja ne tekee aina lääkäri. Lisäksi syylää voidaan kauhoa kirurgisesti, mutta se vaatii puudutuksen. Kauhominen voi aiheuttaa jalkapohjassa kipua pitkäänkin. Kauhomista kevyempi vaihtoehto on vuolla känsää ohuina levyinä, kunnes syylään jää matala kuoppa. Vuoleminen toistetaan muutaman viikon välein. Se ei kuitenkaan aiheuta verenvuotoa eikä kipua, sillä vain ihon pintarakenteita käsitellään.
Aina näilläkään konsteilla ei silti pääse syylistä eroon. Hyviä ja tehokkaita hoitomuotoja ei syylän häätöön ole vielä oikein löytynyt. Erityisen hankalia ovat juuri kivuliaat jalkapohjasyylät, niin kuin sinulla, sillä vaiva rajoittaa liikkumista. Ihotautilääkärin arvio voi olla paikallaan.
Yleensä terveellä ihmisellä syylät paranevat itsestään parin vuoden kuluessa. Siihen saakka pehmitä ja poista syylää voiteilla ja hionnalla. Vuolemiseen voit saada apua myös jalkahoitajalta.
Laura Jaakkola-Kievari
Terveys
Fysiatri, liikuntalääketieteen erikoislääkäri, Lääkäriasema Mehiläinen, Tampere
Kuva iStockphoto
KLINIKKA

Kommentit