Suomen paras naismaratoonari

Suomen paras naismaratoonari

01.11.2011

 Leena Puotiniemi, 35

  • Kestävyysjuoksija: maratonin SM-kulta ja 10 000 m SM-hopea tänä vuonna.
  • Asuu Helsingissä, seura kristiinankaupunkilainen IF Länken.
  • Ennätys maratonilla 2.38.05. Tavoitteena alittaa 2.37. eli Lontoon olympialaisten A-raja.
  • Ruotsinkielen lehtori Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa.
  • Käy puhumassa harjoittelusta maratonryhmille.
  • Perheeseen kuuluu aviomies Tuomas ja 3,5-vuotias tytär Linnea.

 Näin elän

”Minulla on pieni lapsi ja työ, joten aikaa treenaamiseen on vain revittävä jostain. Kello soi aamuviideltä, ja ennen kuutta olen jo juoksemassa päivän ensimmäistä lenkkiä. Aikaisiin aamuihin ei ole ollut vaikea motivoitua, koska nautin juoksemista. Auringonnousu tuntuu aivan erilaiselta, kun sen kokee luonnon keskellä eikä vain katso ikkunasta. Juoksen usein kauniita merenrantareittejä pitkin, tunnen luonnon tuoksut, kuulen äänet ja näen vuodenaikojen vaihtuvan. Säällä ei ole väliä. Jos lenkillä kastuu läpimäräksi, on ihanaa päästä kotona heti saunaan.

Päivän toisen treenin teen iltapäivällä tai illalla. Juoksukilometrejä kertyy viikossa keskimäärin 170–180. Juoksun ohella vesijuoksen, käyn jumpissa, teen lihaskuntoharjoituksia tai hiihdän. Venyttelen useita kertoja päivässä: ennen lenkkiä, lenkin jälkeen ja vielä illalla.

Näin opetan

”Itseään ei pidä rääkätä liikaa. Parempi kolme kohtuullista treenipäivää plus yksi lepopäivä kuin yksi liian kova treenipäivä, jonka jälkeen harjoittelu ei maistu kolmeen päivään. Pakkolevon voi välttää myös lihashuollolla. Suosittelen venyttelyä, vesijuoksua ja bodybalance-tyyppisiä ryhmäliikuntatunteja.

Hyvän olon ja tuloksia saavuttaa, kun kuuntelee omaa kehoaan. Jos yleinen vireystila laskee tai jalat tuntuvat painavilta, harjoittelua on syytä keventää. Harjoituksen voi lykätä seuraavaan päivään, vaihtaa kevyempään tai pitkältä lenkiltä voi kurvata kotiin puolen tunnin junnaamisen jälkeen.”

Teksti Liisa Saarinen Kuva Ari K. Ojala

Tilaa lehti


Kerro kavereille:
  • Digg
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • email
  • Twitter

Avainsanat: , , , ,

IHMISET



Jätä kommentti