Testissä oloasut
15.11.2011
Oloasun valinnassa kannattaa miettiä, mihin tarkoitukseen sitä haluaa käyttää. Tekstiiliosaston vastuumyyjä Mia Jeskanen Mikonkadun Intersportista Helsingistä muistuttaa, että oloasut on tarkoitettu nimensä mukaisesti oleiluun.
Oloasut eivät välttämättä sovi liikuntaan, koska materiaalit eivät ole kovin hengittäviä. Myös kevyeen liikuntaan kuten joogaan, pilatekseen ja stretchingiin, on tarjolla omat, teknisistä materiaaleista valmistetut mallistonsa.
+ Klassisen sporttinen ja samalla naisellinen.
+ Hauska, vähän suippo huppu.
+ Lahkeensuissa piilotetut kiristysnauhat.
+ Laadukkaan ja viimeistellyn oloinen.
+ Ohuen kankaan ansiosta voi käyttää joogassa, pilateksessa ja venyttelyssä, housuja myös muussa jumpassa.
+ Monikäyttöinen: hupparin pukee mielellään farkkujen seuraksi.
– Ei istu leveäharteiselle. Takki on selästä hieman lyhyt, ja venytellessä napa paljastuu.
– Kulahtaa pesussa: päästää väriä, ja resorit jäävät tummemmiksi.
Materiaali 96 % puuvillaa, 4 % elastaania
Arvosana 9
Hinta Huppari 89,90 e, housut 79,90 e
+ Testiasuista urheilullisin. Joustavat perushousut sopivat moneen lajiin, ja trikoomainen yläosa toimii kevyellä jooga-tai pilatestunnilla hyvin.
+ Yläosassa omaperäinen, naisellinen leikkaus.
+ Pitkä yläosa peittää takapuolen. Pitkät hihat ja resorit.
+ Korkean vyötärön ansiosta housut peittävät selän myös venytellessä.
+ Huomaamattomat kiristysnarut lahkeiden saumoissa.
+ Pesun jäljiltä kuin uusi.
– Pliisu väri, vaatii värikkään alustopin piristykseksi.
– Kankaaseen painetuista pesuohjeista vaikea saada selvää.
Materiaali 95 % puuvillaa, 5 % elastaania
Arvosana 10-
Hinta Paita 69 e, housut 62 e
+ Täydellinen istuvuus suomalaiselle naiselle: riittävän pitkät hihat ja selkä.
+ Paljon huoliteltuja yksityiskohtia ja leikkauksia, jotka parantavat istuvuutta.
+ Lahkeensuussa huomaamattomat kiristysnauhat.
+ Istuvat housut. Selkä pysyy peitossa myös kyykistyessä.
+ Housuihin ei tule polvipusseja.
+ Tihkuu laatua. Edustava ihmisten ilmoilla.
+ Sporttista takkia voi käyttää erikseen.
– Hiostava urheilussa.
– Vähän liian hieno liikuntaan. Ei raaski käyttää edes venyttelyssä.
Materiaali 80 % puuvillaa, 20 % polyesteria
Arvosana 9½
Hinta Huppari 59,90 e, housut 49,90 e.
Teksti Virpi Melleri Kuvat Ari K. Ojala
SPORT TESTAA




Kommentit