Blogi: B-ajolupakurssi

16.11.2011

Saara Takku on 19-vuotias insinööriopiskelija. Hän harrastaa metsästys- ja koiraurheilua hyperaktiivisen paimenkoiran kanssa. Heinäkuussa Saara aloitti armeijassa. Riittääkö urheilullisen mimmin kunto alokkaalle?

B-ajolupakurssi

Ensimmäisenä lääkintämiehiksi valmistumisemme jälkeen lähdimme B-ajolupakurssille hakemaan lisää koulutusta. Armeijan autot ovat siitä mielenkiintoisia virityksiä, että vaikka ne ovat täysin samanlaisia kuin siviiliautot, ne ovat vihreän värinsä vuoksi kuitenkin sen verran vaarallisia että saattavat räjähtää käsiin ilman erillistä B-ajolupakoulutusta. Näin meille kurssin tarkoituksen esitti eräs kouluttajistamme.

Jälleen kerran meillä oli siis edessä yksi helppo viikko, kun ohjelmaan ei sisältynyt juurikaan muuta kuin autoilla ajelemista. Oli kyllä todella hienoa ajella puolustusvoimien maastureilla, ne kykenevät metsäteillä ihmeellisiin suorituksiin. Maantieajossa ne eivät sitten olleetkaan aivan yhtä ihastuttavia, mutta etenivät yhtä kaikki.

Ohjelmaan sisältyi tietenkin pakollisia teoriaoppitunteja, joilla käsittelimme liikennesääntöjä B-ajokortin tasolla. Muutenkin olo oli hieman turhautunut, koska kaikilla kurssilaisilla oli tietenkin siviilissä B-ajokortti, joten samojen teoriakokeiden suorittaminen osana asepalvelusta tuntui turhalta kertaamiselta. Kuten olettaa saattaa, kaikki pääsivät läpi ja saatoimme huokaista helpotuksesta ja jatkaa tunneilla nukkumista.

Hauskempana osuutena oli maastoajorata. Lähdimme heti aamulla moottorimarssille kohti rataa ja perille päästyämme saimme pitää hauskaa oikein toden teolla. Keskellä metsää kulkevat tiet olivat miellyttävä haaste. Rata oli niin epätasainen etten olisi tunnistanut sitä radaksi ellei meille olisi sitä erikseen sanottu. Mäet olivat lähes pystysuoran jyrkkiä ja teiden kuopat olivat välistä metrinkin syvyisiä. Vähän kyllä jännitti, kun vasemmat pyörät kulkivat metrin korkeammalla kuin oikeat ja pelkääjänpaikalla istuva itki kauhusta auton kallistuessa lähes kaatuen. Ihme kyllä, kukaan ei kuitenkaan kaatanut autoaan, eikä kukaan onnistunut jäämään kunnolla jumiinkaan.

Tietä peittävä hiekka oli kyllä välillä niin petollista ja upottavaa, että jonkin aikaa renkaat pyörivät tyhjää, mutta teoriatuntien kikat käyttöön ottamalta siitäkin selvittiin. Otin radasta kaiken ilon irti, mistä ajoparini oli hieman katkera, koska olin laittanut hänet pelkäämään henkensä puolesta. Hienot, vaikka vanhat maasturit kuitenkin suorittivat tehtävänsä ilman vaaratilanteita ja kiitokseksi kuritimme niitä kohtuuttomasti.

Mukana oli tietenkin myös normaalia auton hallintaharjoittelua. Rakensimme pesäpallokentälle radan, jossa harjoittelimme taskuparkkeeraamista, ruutuun peruttamista ja pujottelua. Muutaman kerran jälkeen radan kierrettyämme aika kävi jo pitkäksi.

Loppuun meille vielä järjestettiin ajokoe, joka tosin sisälsi pelkkää kaupunkiajoa. Ajon arvostelijat olivat välillä erittäinkin ilkeitä päätellen kommenteista joita muut lääkintämiehet kertoivat saaneensa. Kaikki eivät edes päässeet tästä läpi ja jäivät näin ilman lupaa ajaa autoa armeijassa.

Itse kuitenkin pääsin moitteetta läpi, millä ilomielin leveilen. En kuitenkaan päässyt ambulanssikuskiksi, mistä niin kovin haaveilin. Tupakaverini epäili sen johtuvan taannoisesta kenttäsairaanhoitajan taklaamisesta lääkintämiesleirillä. Mutta kaikkea sattuu, ja jälkeenpäin ajatellen ei juttu kovasti edes harmita. Nyt pääsen kuitenkin tekemään muutakin kuin istumaan autossa. Vaikka myönnän että olisi se hälytysajokurssi ollut hauska suorittaa. Mutta enköhän minä elämässäni pärjää ilmankin.

Avainsanat: B-ajokortti, B-ajolupakoulus, B-ajolupakurssi, Inttimimmi, maastoajorata, moottorimarssi, Saara Takku, teoriaoppitunti