Tanssija-koreografi Rasta Thomas

Tanssija-koreografi Rasta Thomas

18.05.2010

Tanssin poikabändiläinen

Yhdysvaltalaista tanssija-koreografi Rasta Thomasia, 28, on valeltu ylisanoilla aina. Kun hän 7-vuotiaana isänsä pakottamana aloitti baletin, opettajat olivat haltioissaan taistelulajeja, jalkapalloa ja monta muuta lajia harrastaneen pojan tanssijanlahjoista.

Vuosien varrella hän voitti lukuisia arvostettuja balettikilpailuja ja kiersi maailman huippubalettitaloja. Muutama vuosi sitten mies sai tarpeekseen ja päätti tehdä jotain ihan muuta.

– Balettia pidetään tylsänä, eikä ihme. Se luotiin kuninkaiden aikakaudella, enkä minä ainakaan tunne ketään kuningasta. Kuinka moni nuori kuuntelee vapaa-ajallaan Tsaikovskia tai Stravinskya? Miksi niitä sitten pitäisi soittaa balettiesityksissä? Halusin tuoda baletin 2000-luvulle, tehdä siitä viihdettä.

Rasta keräsi joukon innokkaita, teknisesti taitavia ja esiintyjinä valovoimaisia tanssijoita ja perusti oman tanssiryhmän. Klassisen baletin raameihin hän ujutti taistelulajeja, akrobatiaa, hiphopia, discoa ja steppiä sekä paketoi kokonaisuuden rock- ja popmusiikkiin. Energiaa pursuava ja ihokarvat nostattavan taitava Rock the Ballet on esiintynyt täysille saleille parin vuo­den ajan, ja taas Rastalle tulvii ylistäviä sanoja.

Sportgurun 5 ohjetta

Ettet vain tanssisi nykyisessäkin lajissasi?

Miehet saattavat pitää tanssia outona ja vaikeana. Tanssissa kuitenkin on monia yh­täläisyyksiä muihin urheilulajeihin. Esimerkiksi jos palloa pomputtavalta koripallon pelaajalta ottaa pallon pois ja lisää liikkeeseen rummut, tuloksena on afrotanssia. Karatepotkussa nilk­ka koukistetaan ja käännetään sisään, baletissa ojennetaan ja käännetään ulos – saman asian kaksi eri puolta. Tanssissa on hyötyä kaikenlaisesta urheilutaustasta.

Usko pois, tanssi on rankkaa

Epäiletkö, että tanssiminen ei käy tree­nistä? Tanssi on urheilua: siinä vaaditaan kes­tävyyskuntoa, voimaa, liikkuvuutta, vartalonhallintaa. Vaikka tanssitunnilla ei hiki roiskuisi aina samalla tavalla kuin esimerkiksi nyrkkeilykehässä, tanssi silti hyödyttää nyrkkeilijää. Se antaa liikkeeseen joustavuutta ja luonnol­lisuutta. Ei tanssiharrastuksen aloittaminen tarkoita, että sinun pitäisi luopua vanhoista lajeistasi. Ne voivat tukea toisiaan.

Tanssijoilla on hyvä kroppa

Kukapa ei haluaisi olla hoikka mutta lihaksikas, vahva mutta joustava. Tanssi muok­kaa tasapainoisen vartalon ja antaa liikkumi­seen kauneutta. Koko elämä on liikkumista: miten kävelet, luet lehteä, kurotat tavaraa hyllyltä… Sen kaiken voi tehdä kömpelösti ja ryhdittömästi tai sulavasti ja tyylikkäästi. Jokainen osaa kyllä juosta, mutta haluatko juosta kuin sarvikuono vai kuin gepardi?

Ei yksinoikeudella naisille

Jotkut kuvittelevat, että tanssi on naisil­le jotenkin luontaisempaa ja helpompaa kuin miehille. Ei ole, naiset vain harrastavat sitä enemmän. Tanssia ei tarvitse pelätä sen takia, että se olisi välttämättä naisellista. On tanssi­jasta itsestään kiinni, tanssiiko hän feminiini­sesti vai maskuliinisesti.

Jos vasta etsit tyttöystävää, mikä olisi sii­hen parempi paikka kuin tanssitunti: ympärillä lauma naisia, jotka arvostavat tanssitaitoista miestä. Minä tapasin vaimoni tanssitunnilla 10-vuotiaana.

Tee tyttöystävä onnelliseksi

Jos tyttöystävä pyytää sinua katsomaan tanssiesitystä, mieti ennen kuin kieltäydyt. Kysy itseltäsi, miksi ei. Jos baletti ei ole sinun juttusi, miten olisi jazz-show tai hiphop-näytös? Tee kompromissi ja saatat yllättyä. Esimerkiksi moni meidän show’humme raa­hattu vastentahtoinen mies on tullut jälkeen­päin kiittelemään upeaa esitystä.

Ja tiedoksi naisille: ennen kuin houkuttelet miehen katsomaan tanssia, selvitä tarkkaan, mihin häntä pyydät. Jos esitys on miehelle pet­tymys, hän ei taatusti lähde toista kertaa.

Teksti Anna jalkanen Kuva Nina Kaverinen

Tilaa lehti


Kerro kavereille:
  • Digg
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • email
  • Twitter

Avainsanat: , , , ,

SPORTGURU



yksi kommentti juttuun “Tanssija-koreografi Rasta Thomas”

  1. Mikko L

    07. Jun, 2010

    Täsmälleen samaa mieltä tanssista kuin guru Thomas. Pojat tanssimaan mahdollisimman varhain ja säännöllisesti. Kun on yksikin henkilökohtainen ilmaisullinen toimintamuoto – pojille sen on 95%sti oltava nimenomaan toiminnan kautta totetutuva – vähenee angst ja esim tarve juoda liikaa merkittävästi.

    Kommentti “ettet vain tanssisi nykyisessä lajissasi” on myös täyttä asiaa.

    Report this comment

Jätä kommentti